Sairaanhoitajaopiskelijat aktiivisesti mukana SeAMK henkilökunnan ensiapukoulutuksessa | Julkaisut @SeAMK

Sairaanhoitajaopiskelijat aktiivisesti mukana SeAMK henkilökunnan ensiapukoulutuksessa

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on tänä lukuvuonna ryhdytty määrätietoisesti vahvistamaan työntekijöiden ensiapuosaamista hätäensiapu- ja elvytyskoulutuksilla. Huhtikuussa 2017 järjestettiin SeAMKin henkilökunnalle kaksi kahdeksan tunnin pituista hätäensiapukoulutusta. Kurssin toteutukseen osallistuivat kolmannen lukuvuoden sairaanhoitajaopiskelijat, jotka suorittivat ensiapukoulutuksen osana projektityön harjoitteluaan. Sairaanhoitajaopiskelijoiden tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa koulutuksen ensiapurastit, joiden aiheina olivat yleisimmät sairauskohtaukset ja tapaturmat.

Ensiapukoulutukseen osallistuneet SeAMKin henkilökunnan jäsenet antoivat kurssin toteutuksesta hyvää palautetta ja pitivät erityisesti opiskelijoiden osuudesta koulutuksessa. Sairaanhoitajaopiskelijat olivat onnistuneet ensiapurastien toteutuksessa, tehden tilanteista todellisuutta vastaavia. Lisäksi opiskelijat antoivat koulutettaville palautetta heidän toiminnastaan, mikä syvensi koulutettavien oppimista ja kertoi siitä, että opiskelijat olivat hyvin perehtyneet asiaan.

Yksi ensiapukurssilla käsitelty aihe oli elvytys. Mitä kauemmin painelupuhalluselvytyksen aloittamiseen menee, sen heikommat selviytymismahdollisuudet autettavalla on. (Kitamura ym. 2016.)  SeAMKin useimpiin toimipisteisiin on hankittu defibrillaattori (sydäniskuri), mikä parantaa turvallisuutta työ- ja opiskeluympäristössä, sillä nopeasti aloitettu painelupuhalluselvytys yhdistettynä defibrillointiin parantaa selviytymismahdollisuuksia sydänpysähdyksestä. SeAMKin defibrillaattorit on merkitty valtakunnalliseen defi.fi-tietokantaan, joka auttaa hätätilanteessa löytämään lähimmän laitteen. Yhdysvalloissa toteutetussa tutkimuksessa on todettu, että nopea maallikon suorittama defibrillointi parantaa elvytettyjen henkilöiden mahdollisuuksia selviytyä sairaalahoidon jälkeen takaisin normaaliin elämään. Tutkimuksessa vertailtiin elvytettyjen henkilöiden sairaalasta pääsyn jälkeistä neurologista tilaa. (Chan ym. 2014.)

Ensiaputilanteessa tärkeintä on pysyminen rauhallisena, jotta pystyy toimimaan tehokkaasti. Myös hätäkeskukseen kannattaa soittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ajantasaiset ensiapuohjeet löydät Suomen punaisen ristin verkkosivustolta.

Lähteet:

Chan PS, McNally B, Tang F & Kellerman A. 2014. Circulation 130 (21), 1876-1882.

Kitamura T, Kiyohara K, Sakai T, Matsuyama T, Hatakeyama T, Shirnamoto T, Izawa J, Fujii T, Nishiyama C, Kawamura T & Iwami T. 2016. Public-AccessDefibrillation and Out-of-Hospital Cardiac arrest in Japan. New England Journal of Medicine 375 (17), 1649-1659.

Kirjoittajat:

Marjut Asunmaa TtM, hoitotyön lehtori, SeAMK Sosiaali- ja terveysala

Mervi Lehtola HM, työsuojelupäällikkö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu