Matkailualan digitaitokoulutus pakettiin kesän kynnyksellä | Julkaisut @SeAMK

Matkailualan digitaitokoulutus pakettiin kesän kynnyksellä

#

Matkailualan digitaitokoulutus saatiin päätökseen juuri ennen kesäsesongin alkua. Kevään kestäneessä koulutuskokonaisuudessa kulki mukana parhaimmillaan liki neljäkymmentä matkailualan toimijaa. Osallistujien ilahduttava määrä ja koulutuksista saadut palautteet osoittivat, että omien digitaitojen kehittäminen koetaan tärkeänä ja matkailuyritysten menestymisen kannalta myös välttämättömänä. Mutta millaisia eväitä koulutus tarjosi osallistujille?

Koulutuksen keskeiset opit

Digitaitokoulutus toteutettiin osana Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa eteläpohjalaisten matkailuyrittäjien ja heidän henkilöstönsä digitaalisen liiketoiminnan valmiuksia – käytännössä kykyä tehdä matkailualan bisnestä verkossa. Koulutuksessa pureuduttiin ennen kaikkea siihen, miten kehittää matkailuyrityksen löydettävyyttä verkossa, jotta asiakkaat löytäisivät sen palvelut ja niiden ostaminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Läpi koulutuksen ”punaisena lankana” kulki asiakkaan digitaalinen polku ja sen tarkastelu. Koulutuksessa käytiin läpi, miten yrityksen digitaalista löydettävyyttä voidaan parantaa asiakaslähtöisesti niin, että polun jokaisessa vaiheessa asiakas voisi tarttua yrityksen palveluihin.

Koulutuksen aikana valmentaja Kirsi Mikkola tarjoili runsaasti aitoja esimerkkejä matkailualan yrityksistä, joissa digitaalisuutta on jo viety onnistuneesti eteenpäin; kuinka esimerkiksi pieni majoitusyritys erottautuu joukosta loistavien kotisivujensa ansiosta tai olemalla aktiivisesti ja kiinnostavasti läsnä sosiaalisen median kanavissa. Esimerkkien kautta Mikkola kannusti osallistujia miettimään, mitkä voisivat olla niitä oman yrityksen taktisia toimia, joilla saadaan kävijäliikennettä ohjattua kotisivuille tai verkkokauppaan. Omakohtainen pohdinta oli osallistujille selkeästi tärkeää ja se nousi esille myös heiltä kerätyissä koulutuspalautteissa: ”Hyvä kun sai itse tutkiskella ja tehdä. Nyt on muistiinpanoja vihko täynnä mitä pitää tehdä ja laittaa kuntoon”.

Koulutuksen vaikuttavuus ja digivalmiuskysely

Digitaitokoulutuksen vaikuttavuutta pyritään kartoittamaan kahdella eri tapaa. Ensimmäisessä palautekyselyssä osallistujia pyydetään arvioimaan sitä, miten koulutus on parantanut heidän omia digitaitojaan ja digitaalisen liiketoiminnan valmiuksiaan. Toiseksi osallistujat saavat vastattavakseen Visit Finlandin luoman digivalmiuskyselyn, jonka avulla kartoitetaan yritysten digiosaamisen tasoa ja valmiuksia. Samainen digivalmiuskysely teetettiin osallistujille myös ennen koulutusta, joten tuloksista voidaan mahdollisesti tehdä päätelmiä digiosaamisen tason kehittymisestä koulutuksen myötä myös yritysten kannalta.

Koulutuksen palautteista ja digivalmiuskyselyn tuloksista tullaan julkaisemaan tietoa hankkeen puitteissa syksyllä. Digitaitokoulutus jatkuu myös vielä yhden päätöskerran verran, jossa osallistujat pääsevät vielä kertaalleen tapaamaan toisiaan ryhmänä, vaihtamaan matkailukesän kuulumisia ja reflektoimaan yhdessä sitä, miten koulutuksen opit ovat jalkautuneet käytännön tekemiseen. Koulutuksen todellista vaikuttavuuttahan voidaan luonnollisesti arvioida vasta ajan myötä ja arjen tekemisen kautta, sekä tarkastelemalla sitä, onko digitaitojen kehittämisellä ollut merkitystä yritysten löydettävyyden ja sitä myötä ehkä kilpailukyvyn paranemisen kannalta.

Digitaitokoulutus toteutetaan osana Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä -hanketta, jota rahoittaa Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). REACT-EU-hankkeet rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Tämä julkaisu on osa kyseistä hanketta. Hankkeen toteutusaika on 1.8.2021-31.12.2022.

Lisätietoja: Anne-Mari Latvala, anne-mari.latvala@seamk.fi, 040 830 2007

Tutustu hankkeen verkkosivuihin.

Anne-Mari Latvala
Projektipäällikkö, TKI
SeAMK