CAP27-ohjelmaa valmisteltiin Oulussa | Julkaisut @SeAMK

CAP27-ohjelmaa valmisteltiin Oulussa

kategoria: 2019, Asiantuntijablogi

Olin yhtenä bioenergia-asiantuntijana ja Leader-hankkeiden toteuttajana menossa tulevan Manner-Suomen maaseutuohjelman eli CAP27-ohjelman valmistelutilaisuuteen maa- ja metsätalousministeriön kutsusta. Kaiken lisäksi päivän teemoina olivat mm. hiiliviisaat ja älykkäät kylät.

Strategioita ja vähähiilisyyttä

Päivän aluksi käytiin läpi Suomen Kylien strategiatyötä. Kaikessa toiminnassa tulee ensiksi olla selkeä tavoitetila eli visio, jossa halutaan olla esimerkiksi vuonna 2030. Strategia on asiakirja, joka linjaa keskeiset toimet tavoitetilaan pääsemiseksi. Jos strategia on sata sivua pitkä, ei sitä kukaan jaksa lukea. Strategian laadinta voi tarkoittaa myös jostakin tutusta ja hyvästä luopumista.

Maaseudun sivistysliiton kehittämispäällikkö Timo Reko kuvasi hiiliviisaiden kylien teemaa. Kylätalojen energiatehokkuusinvestoinnit vähentävät energiankulutusta ja torjuvat osaltaan ilmastonmuutosta. Pohjois-Karjalassa on jo pilotoitu maaperän hiilensidontaa puuhiilen avulla. Peltojen hiilensidonta korostuu jatkossa yhtenä ilmastotekona. Joka tapauksessa vähähiilisyys on tulevan ohjelmakauden yksi keskeinen teema.

Iltapäivän työpajassa pohdittiin, miten toteutamme Älykäs kylä –kokonaisuutta Suomessa ja mitkä ovat sen tavoitteet? Lisäksi mietittiin, miten älykäs kylä linkittyy Leader-ryhmien paikallisiin kehittämisstrategioihin?

Digitalisaation asemointi keskustelutti. Onko digitalisaatio kaiken lähtökohtana kaikissa hankkeissa? Vai onko se vain yksi itsestään selvä työkalu ja läpileikkaava teema maaseudun ja kylien kehittämisen tukena? Lisäksi erilasia rahoitusmalleja pohdittiin osana tulevan kauden ohjelmatyötä.

Hyvä, kun kenttää kuunnellaan

On hyvä, kun maa- ja metsätalousministeriö kuuntelee kentän ääntä tulevan ohjelmakauden valmistelussa. Päivän ennakko-odotuksena saattoi osalla olla se, jotta yleensä näissä valmistelutilaisuuksissa jotkut vain lobbaavat koko ajan omaa asiaansa muista välittämättä.

Päivä oli kuitenkin rakentava ja kehittävä keskittyen enemmän tulevan kauden laajoihin sisältöihin ja rahoitusmalleihin kuin yksityiskohtaisiin hanketoimenpiteisiin.

Jatkossa kuitenkin riittää haasteita. CAP27-ohjelmavalmistelun aikaan sattuvat Suomen eduskuntavaalit sekä EU-vaalit. Lisäksi Brexit, EU-alueelle kohdistuva pakolaistulva sekä Itämeren alueen kiristynyt turvallisuustilanne saattavat vaikuttaa ohjelmavalmisteluun. Brexit eli Ison-Britannian mahdollinen ero EU:sta saattaa vähentää tulevan ohjelmakauden rahoitusta ja vaikuttaa osaltaan EU-alueen maataloustuotteiden markkinoihin.

Risto Lauhanen
MMT, Maaseutuohjelman ja Leader-hankkeiden sparraaja
SeAMK