Työelämälähtöisiä oppimisen ekosysteemejä | Julkaisut @SeAMK

Työelämälähtöisiä oppimisen ekosysteemejä

Työelämälähtöisiä oppimisen ekosysteemejä kehittämässä

EAMK-hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kehittämishanke, jossa tavoitteena on uudistaa korkeakoulujen toimintatapoja ja oppimista (eamk.fi). Mukana hankkeessa on 23 ammattikorkeakoulua, Arene ja yksi yliopisto.

Yhtenä keskeisenä teemana hankkeessa on työelämäyhteistyön kehittäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhdessä etsitään uusia yhteistyötapoja korkeakouluopetuksen ja työelämän välille, sekä testataan myös digitaalisia välineitä yhteistyön parantamiseksi ja sujuvoittamiseksi.

Yhteistyökysely työelämän edustajille

Teimme kartoituksen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tehtävästä työelämäyhteistyöstä elokuussa 2018. Lähetimme kyselyn SeAMKin avainkumppaniyrityksille, sekä muutamalle muulle työelämän edustajalle; yhteensä kysely meni 70 henkilölle.

Kyselyyn vastasi 15 henkilöä. Vastaajat olivat pääsääntöisesti yritysten johtoa tai yrittäjä/omistaja-tahoa. Vastauksista kävi ilmi, että työelämän edustajilla on seamkilaisiin sekä epävirallisia että virallisia henkilökohtaisia suhteita. Yhteyksiä oli muun muassa opiskeluharjoitteluiden ja opinnäytetöiden sekä TKI-puolen hankkeiden kautta.

Työelämäedustajista kolmasosa oli käynyt SeAMKilla vierailevina luennoitsijoina tai sparraamassa koulutuksen suunnittelussa. Hankeyhteistyötä tai sen suunnittelua puolestaan oli yhteistyössä SeAMKin kanssa tehnyt yli puolet vastaajista.

Kartoituksessa olennaisin esiin noussut tieto oli, että vastaajat olivat SeAMKin kanssa tehtyyn yhteistyöhön tyytyväisiä, mutta jonkin verran tiiviimpää ja aktiivisempaa sen toivottiin olevan. Vastausten mukaan myös tiedon tallentaminen usein unohtui, sillä suurin osa yhteydenpidosta oli suullista ja/tai tallentamatonta tiedonvaihtoa.

Digitaalinen tulevaisuustyöpaja

Marras-joulukuussa valittiin kulttuuri- ja liiketoimintayksikön opetushenkilöstöstä ja työelämän kumppaneista sopiva joukko osallistumaan digitaaliseen tulevaisuustyöpajaan. Tulevaisuustyöpajan tavoitteina oli
• kartoittaa tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja,
• ideoida tulevaisuuden työelämän taitovaatimukset huomioivia menetelmiä ja keinoja
• testata tulevaisuustyöpajamenetelmää digitaalisesti sekä
• testata Flinga-työkalun käyttöä

Työpaja toteutettiin digitaalisesti, eli osallistujat eivät tavanneet fyysisesti toisiaan lainkaan. Pajassa myös toimittiin anonyymisti ja ilman ns. live-vuorovaikutusta. Ensin työpajan vaiheessa yksi osallistujat saivat sähköpostiinsa kolme aiheeseen orientoivaa videota sekä linkin Flinga-ympäristöön. Heidän tuli noin viikon sisällä käydä ideoimassa työelämässä tarvittavia taitoja. Tämän jälkeen vaiheessa kaksi osallistujat saivat uuden sähköpostin, jossa heitä ohjeistettiin nyt lisäämään Flingan avulla erilaisia keinoja/menetelmiä/työkaluja, joiden avulla tulevaisuuden taitoja voisi oppia/opettaa. Myös tähän vastaamiseen heillä oli noin viikko aikaa.

Tulokset työpajan suhteen olivat hyviä, sillä osallistujat olivat aktiivisia. Työpaja vastauksesta ryhmiteltiin kuusi isompaa tulevaisuuden työelämätaitokokonaisuutta:
1. Teknologiataidot
2. Ihmisenä olemisen taidot
3. Kaupalliset ja yrittäjyystaidot
4. Kansainvälisyys ja verkostoitumistaidot
5. Muutos- ja uudistumistaidot
6. Omaan kompetenssiin liittyvän tiedon hallintataidot

Myös keinoja, menetelmiä ja työkaluja ideoitiin runsaasti, mutta niissä ei esiin noussut mitään koviin uutta tai yllättävää.

SeAMK on haluttu kumppani

Pienimuotoisen kyselyn ja tulevaisuustyöpajan tulosten perusteella voidaan päätellä, että työelämän edustajat haluavat tehdä SeAMKin kanssa yhteistyötä ja olla mukana kehittämässä työelämähtöistä korkeakouluopetusta. Lisäksi voimme todeta, että digitaalisuus on hyvä väline yhteydenpidon tehostajana ja osallistumisen mahdollistajana, mutta sen lisäksi tarvitsemme myös fyysistä vuorovaikutusta ja kohtaamisia.

Kysely työelämäyhteistyöstä henkilöstölle

Aiheen tiimoilta on toteutettu myös kysely Seinäjoen Ammattikorkeakoulun henkilöstölle. Kyselystä, johon vastasi 81 seamkilaista, on lisätietoa omassa artikkelissaan.

Piia-Pauliina Mäntysaari
asiantuntija TKI, SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri