Toimintamalli naisopiskelijoiden yrittäjyyden kehittämiseen | Julkaisut @SeAMK

Toimintamalli naisopiskelijoiden yrittäjyyden kehittämiseen

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kehitetyssä toimintamallissa alueen naisyrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet naisopiskelijat kehittävät yhdessä toistensa liiketoimintaa ja liikeideoita. Toimintamallista hyötyvät molemmat osapuolet. Naisyrittäjät ovat kiinnostuneita siitä, millaisia ovat alan tuoreet asiat, joita opiskelijoille opetetaan ja opiskelijat puolestaan saavat roolimalleja ja tukea naisyrittäjiltä. Lisäksi sukupolvien välinen vuorovaikutus on hedelmällistä, sillä sen avulla aukeaa kummallekin osapuolelle uusia näkökulmia.

Smart Ladies in Digital World -hankkeeseen on reilun kahden vuoden aikana mahtunut työpajoja, tehtäviä, haastatteluja, seurantakyselyjä, konferenssipapereita ja artikkeleja. Hankkeeseen on osallistunut 17 naisyrittäjää ja 15 naisopiskelijaa. Eri työtapojen avulla testattiin millä tavoin opiskelijat ja yrittäjät saisivat kumpikin hyötyä toimintamallista. Opiskelijat saavat yrittäjistä roolimalleja ja tietoa siitä, millaista on toimia naisyrittäjänä. Tietoja jaetaan molempiin suuntiin. Yrittäjät saavat alan viimeisintä tietoa ja työpajat herättäviä kysymyksiä joskus aivan perusasioista. Molemmille osapuolille on tärkeää verkostoituminen. Toimintamallissa kolmas osapuoli on ammattikorkeakoulu. Naisyrittäjät kokivat erityisesti hyötyvänsä asiantuntijoihin tutustumisesta, minkä vuoksi ammattikorkeakoulun eri palveluja oli helpompi hyödyntää.

unelmoi ja uskalla_kansi.PNG

Yhteiset kokoontumiset rakentuvat ajankohtaisten teemojen ympärille. Joillekin asia voi olla uudempaa, toisille aihealue toimii ikään kuin muistilistana siitä mitä tulee tehdä. Teemojen valinnassa voi hyödyntää osallistujien näkemyksiä ja tiedon tarpeita. Usein heillä on hyviä vinkkejä myös kiinnostavista asiantuntijoista, joita paikalle voi kutsua.

Toimintamalli tarvitsee koordinoijan. Hankkeen aikana koordinoijana toimi projektiorganisaatio. Jatkossa toimintaa jatkaa Seinäjoki Entrepreneurship Society. Yhdistyksen tavoitteena on yrittäjyyden edistäminen ja kehitetty toimintamalli antaa yhden testatun toimintatavan lisää. Toimintamalli on vapaasti hyödynnettävissä myös muissa korkeakouluissa.

Toimintamallista laadittuun oppaaseen voi tutustua osoitteessa: https://www.yumpu.com/kiosk/seamkpro

Salla Kettunen
asiantuntija TKI, SeAMK

Sanna Joensuu-Salo
yliopettaja, SeAMK