SeAMKista valmistuneiden työllistyminen parantunut | Julkaisut @SeAMK

SeAMKista valmistuneiden työllistyminen parantunut

kategoria: 2018, Muut artikkelit

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on suomalaisten ammattikorkeakoulujen joukossa eräs aktiivisimmin ja systemaattisimmin valmistuneiden sijoittumisinformaatiota keräävä korkeakoulu. Tästä SeAMK on saanut myös ulkopuolista kiitosta. Nyt valmistunut tutkimus on jo seitsemäs SeAMKista valmistuneiden sijoittumista käsittelevä selvitys. Ensimmäinen tehtiin vuonna 1999, ja sen jälkeen niitä on tehty kolmen vuoden välein. Seurantatutkimuksen päätavoitteena on selvittää, miten ja millaisiin työtehtäviin opiskelijat ovat sijoittuneet valmistumisensa jälkeen.

Tällä kerralla tutkimus suoritettiin kokonaistutkimuksena vuosina 2013-2016 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille eli heidän valmistumisesta oli tutkimushetkellä ehtinyt kulua 1-3,5 vuotta. Lomakekyselyyn touko-kesäkuussa vastasi yhteensä 1158 valmistunutta.

Valmistuneet työllistyvät omalle alueelle

Valmistuneiden sijoittuminen omaan maakuntaan on edelleen parantunut jonkin verran. Vuosina 2013-2016 valmistuneista nuorista 61% ja aikuisista 64% oli jäänyt asumaan ja töihin omaan maakuntaan. Pohjanmaalla tai Keski-Pohjanmaalla asui tutkimushetkellä vajaa 10%. Pääkaupunkiseudulle oli muuttanut vain 8% nuorista ja 4% aikuisista.

Työllistyminen hyvällä tasolla

Vuosina 2013-2016 valmistuneista nuorista 86 % ja aikuisista 90 % oli töissä toisen palveluksessa.

Itsenäisenä yrittäjänä toimi 4 % nuorista (v. 2013: 5%) ja aikuisista 7 % (v. 2013: 8,5%). Yrittäjien osuus on laskenut huippuvuosista ja suurin osa laskusta johtuu maatalousyrittäjäksi ryhtyneiden määrän vähenemisestä.

Työttömänä työnhakijana oli vain 2,9 % nuorista (v. 2013: 6,5%) ja 1,2 % aikuisista (v. 2013: 1,3%). Päätoimisena opiskelijana oli 4 % nuorista ja 1 % aikuisista. Erilaisilla äitiys- ja perhevapailla oli 2 % nuorista ja 1 % aikuista aikuisista.

Parhaiten olivat työllistyneet tekniikan alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta valmistuneet ja heikoiten kulttuurialalta valmistuneet.

Nuorista valmistuneista 55 % työskenteli yrityksissä ja 31 % kuntien palveluksessa ja vastaavasti aikuisista 42 % työskenteli kuntien tai kuntayhtymien palveluksessa ja saman verran yrityksissä. Tyypillisin organisaatiokoko, johon valmistuneet olivat sijoittuneet, oli 11-50 työntekijää työllistävät.

Puolet täysin tutkintoa vastaavissa työtehtävissä

Nuorista 43 % työskenteli koulutusta vastaavissa suoritustason tehtävissä, 26 % asiantuntija- ja projektitehtävissä ja 10 % esimiestehtävissä. Koulutusta vastaamattomissa suoritustason tehtävissä oli 13 % nuorista vastaajista. Aikuisista 32 % työskenteli asiantuntija- ja projektitehtävissä, 26 % koulutusta vastaavissa suoritustason tehtävissä ja 16 % esimiestehtävissä. Aikuisista 9 % oli koulutusta vastaamattomissa esimiestehtävissä.

Nuorista valmistuneista 51 % oli omasta mielestään täysin koulutusta vastaavissa tehtävissä, kun aikuisista tätä mieltä oli 48 %. Parhaiten nykyiset työtehtävät ja suoritettu amk-tutkinto vastasivat toisiaan sosiaali- ja terveysalan vastaajilla.

Aikuisista valmistuneista 66 % oli vaativammissa tehtävissä joko samalla tai eri työnantajalla tällä hetkellä kuin amk-tutkinnon suorittamisen alussa.

Palkat

Tutkimushetkellä kesäkuussa 2016 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 2013-2016 valmistuneelle nuorelle maksettiin palkkaa keskimäärin 2 655 € kuukaudessa (v. 2013: 2 436 €) ja aikuiselle 3 044 € (v. 2013: 2 883€). Eniten ansaitsivat tekniikan alalta valmistuneet (nuoret 3 052 € ja aikuiset 3 698 €)

Jatko-opinnot edelleen kiinnostavat

Sekä nuoret että aikuiset olivat entistä kiinnostuneempia jatko-opinnoista. Nuorista 46% ja aikuisista 57% oli kiinnostunut ylemmistä amk-tutkinnoista. Yliopisto-opinnoistakin oli kiinnostunut reilu kolmannes vastanneista. Valmistuneet olisivat kaivanneet opintojen aikana enemmän uraneuvontaa, jatkokoulutusinfoa sekä työnhakukoulutusta.

Kyky sopeutua uuteen ja oppia uutta menee substanssiosaamisen edelle

Oltuaan työelämässä 1-3,5 vuotta valmistuneet olivat sitä mieltä, että työelämässä tärkeimpiä taitoja ja valmiuksia ovat stressinsietokyky ja sopeutuminen uusiin tilanteisiin, kyky oppia uutta ja omaksua uutta, itsenäinen työskentely ja ajanhallinta sekä vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot. Nämä valmiudet menevät myös esimerkiksi alan substanssiosaamisen edelle.

 

Lisätietoja:

Vararehtori Elina Varamäki, elina.varamaki(a)seamk.fi, 040 830 5189