Aluevaikuttavuutta FramiPro-projekteilla | Julkaisut @SeAMK

Aluevaikuttavuutta FramiPro-projekteilla

Seinäjoen ammattikorkeakoulun monialainen projektioppimisympäristö FramiPro (FP) tarjosi toiminta-aikanaan (2012 – 2018) SeAMKin kaikkien koulutusalojen opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa osa tutkinnostaan aitojen työelämälähtöisten projektien parissa. Opiskelijoiden kehittämisvalmiuksien parantuminen sekä yrittäjämäisen toimintatavan omaksuminen olivat toiminnan keskeisiä tavoitteita. Olennaista oli myös monialaisuus ja eri alojen osaamisen yhdistäminen. FramiPro nosti lisäksi opiskelijoiden vuorovaikutusosaamisen kehittämisen tärkeään rooliin.

FramiPron taustalla oli myös ajatus opetuksen sisällön ja toteutuksen kehittämisestä siten, että se vahvistaisi elinkeinoelämän ja yritysten innovaatiotoimintaa. FramiPro on siten omalta osaltaan toteuttanut SeAMKin strategiaa tekemällä konkreettista yhteistyötä alueen elinkeino- ja muun työelämän kanssa ja ollut vaikuttamassa Etelä-Pohjanmaan kehitykseen. FramiProssa toteutettiin kaikkiaan 145 projektia vuosina 2014 – 2018. Viimeiset monialaiset FramiPro-työelämäprojektit saatiin valmiiksi keväällä 2018, jonka jälkeen SeAMKPro on jatkanut FramiPron toimintaa hieman uudistetussa muodossa syksyllä 2018.

SeAMKissa toteutettiin kysely FramiPron aluevaikuttavuuden tutkimiseksi syksyn 2016 – kevään 2018 aikana FramiProssa mukana olleille toimeksiantajille. Kysely lähetettiin 60 toimeksiantajalle, ja vastauksia saatiin 14 kpl (23%). Kyselyssä haluttiin selvittää toimeksiantajien käsityksiä siitä, miten FramiPro-projektit ovat vaikuttaneet heidän organisaatioonsa. Lisäksi tutkittiin toteutettujen projektien dokumentteja (projektikansiot) aluevaikuttavuuden näkökulmasta. Selvityksen perusteella kirjoitettu artikkeli on julkaistu SeAMKin kokoomateoksessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/157062/SeAMK_A30_LOW.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Puolet yksityisiä yrityksiä

Kyselyn perusteella nähdään, että projektien toimeksiantajista noin puolet oli yksityisiä yrityksiä. Julkisia organisaatioita kuten kuntia, kuntien elinkeinotoimia, kuntayhtymiä, peruspalveluliikelaitosyhtymiä oppilaitoksia ja seurakuntia oli 28 % toimeksiantajista. Kolmannen sektorin organisaatioita toimeksiantajista oli 18 %. Näiden joukossa oli voittoa tuottamattomia rekisteröityjä yhdistyksiä ja m uita vapaaehtoisverkostoja. Noin kolme prosenttia projektien toimeksiantajista oli yksityisiä henkilöitä, joilla oli aikomus perustaa yritys. Lisäksi FramiPro-projekti on ollut jonkin tutkimus- tai kehityshankkeen osana kaikkiaan 12 toimeksiannossa.

Kaikki seutukunnat mukana

FramiPro-projekteja toteutettiin kaikissa Etelä-Pohjanmaan seutukunnissa. Seinäjoen seutukuntaan on suunnattu FP-projekteista lähes 80 % eli 115 kappaletta. Suupohjaan projekteja tehtiin seuraavaksi eniten eli 10 kpl. Järviseudulla projekteja oli 8 ja Kuusiokunnissa 5 kappaletta. Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelle tehtiin 7 projektia, joista suurin osa Pohjanmaalle. FramiProssa toteutettiin myös muutama valtakunnallinen projekti.

Seinäjoen seutukunnan luku vaikuttaa suurelta, mutta on kutenkin muistettava, että Seinäjoen seutukunta on asukasmäärältään 2/3 koko Etelä-Pohjanmaan väestömäärästä. Näin ollen projektit eivät erityisen paljon suosineet Seinäjoen seutukuntaa. Aivan kaikki eteläpohjalaiset kunnat eivät ole tarjonneet toimeksiantoja. Merkittävin syy tähän vaikuttaa olevan se, että em. kunnat sijaitsevat Etelä-Pohjanmaan laitamilla eikä niissä ole SeAMKin koulutusta tai muuta toimintaa.

Tapahtumasuunnittelua, palvelumuotoilua ja liiketoiminnan kehittämistä

Projektien toimeksiantajien suurimman ryhmän muodostavat organisaatiot, jotka kuuluvat toimialaluokkaan Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (25 kpl). Näitä ovat esimerkiksi julkisia ja yksityisiä asiantuntijapalveluja tarjoavat organisaatiot. Terveys- ja sosiaalipalveluja tarjoavat yritykset muodostavat toiseksi suurimman toimialaryhmän (21 kpl). Kolmanneksi eniten toimeksiantajissa oli koulutusta antavia yrityksiä (20 kpl).

Tutkimusaineistosta nähdään, että vuosina 2012–2018 FP:ssa suunniteltiin ja toteutettiin 24 eri tapahtumaa. Projekteissa on mm. suunniteltu ja toteutettu esimerkiksi avointen ovien päiviä, workshop- ja koulutuspäiviä, paneeli-iltoja, tyhy-päivä, lehdistöpäivä, rekrytointitapahtuma sekä messut.

FramiPron toiminta-aikana tuotteistettiin palveluita 12 projektissa. Ne sisälsivät ideointia, kehittämistä, palvelutapahtuman kuvauksia sekä dokumentointia. Esimerkiksi Start up refugees -vapaaehtoisverkostolle on kehitetty kahdessa eri projektissa turvapaikanhakijoiden koulutusluokitus- ja ammattiluokitusjärjestelmät.

Tuotemuotoilua oli 14 eri projektissa. Niissä on muuan muassa konkreettisesti ideoitu, kehitetty ja testattu tuotteita. Lisäksi on suunniteltu myymälän layouteja ja messuosastoja. Opiskelijoiden graafisen muotoilun osaamista on hyödynnetty esimerkiksi projektin aikana tuotetun työkirjan ulkoasun suunnittelussa.

Yritysideoita on kehitetty ja liiketoimintaa on suunniteltu kuudessa projektissa. Lisäksi on analysoitu toimeksiantajan yrityksen liiketoimintaa.

Markkinoinnin toimenpiteitä

FramiPro-projekteissa tehtiin kaikkiaan 143 markkinointiin liittyvää toimenpidettä. Projekteissa esimerkiksi laadittiin markkinointisuunnitelmia ja -kampanjoita sekä tehtiin markkinointi-viestintäsuunnitelmia muun mm. sosiaalisen median hyödyntämiseen. Markkinointiviestinnän visuaaliseen ilmeeseen liittyvien tehtävien sisältönä on ollut markkinointimateriaalin uudistamista ja yhtenäistämistä.

FP:ssä toteutetut kyselyt ovat olleet pääosin tarvekartoituksia, asiakastyytyväisyyskyselyjä ja tunnettuisuuskyselyjä. Myös hankkeiden asiantuntijahaastatteluja on tehty.

Tyytyväiset toimeksiantajat

Selvityksen perusteella voidaan todeta, että FP-projektit ovat vahvasti keskittyneet toimeksiantajien liiketoiminnan käytännönläheiseen suunnitteluun ja kehittämiseen, mihin toimeksiantajat ovat olleet tyytyväisiä. FramiPro-projektit ovat monen toimeksiantajan mielestä olleet mm. hyvä keino saada ulkopuolinen näkökulma yrityksen toimintaan, palveluihin ja tuotteisiin. Vastausten perusteella nähdään, että projekteilla on ollut vaikutuksia organisaatioihin paitsi operationaalisella myös strategisella tasolla.

SeAMKin monialaiset projektiopinnot FramiPro-opintoina ovat loppuneet keväällä 2018. FramiPro on kuitenkin jättänyt hieman eri konseptilla toimivalle SeAMKProlle perinnöksi hyväksi koetut käytännöt monilaisten opiskelijaprojektien toteuttamiseen sekä yhteistyöhön eteläpohjalaisen elinkeino- ja työelämän kanssa.

Teksti: Sirkku Uusimäki ja Merja Juppo