Agrologit Latvian intensiivikurssilla | Julkaisut @SeAMK

Agrologit Latvian intensiivikurssilla

Vuodesta 2015 asti SeAMK Ruoka on ylläpitänyt maatalouden vesiensuojeluaiheista verkostoa Latvian Maatalousyliopistoon (Latvia University of Life Sciences and Technologies LLU) ja Liettuan Ammattikorkeakouluun (Utena AMK). Verkosto on vuosien varrella järjestänyt tapaamisia henkilökohtaisten suhteiden luomiseksi ja yhteistyön ylläpitämiseksi. Verkoston yhteisenä tavoitteena on vaihtaa tietoa Baltian/Pohjoismaiden välillä maatalouden vesien vaikutuksista mm. Itämereen ja maaperään sekä kehittää korkeakoulujen välistä yhteistyötä mm. opiskelijoiden ja opettajien näkökulmasta.

Intensiivikurssilta potkua opiskeluun

Meneillään oleva Network Rural Water Protection II-hanke järjesti maatalouden vesiensuojeluaiheisen intensiivikurssin, johon haettiin yhteensä 15 opiskelijaa kaikista ammattikorkeakouluista. Kustakin ammattikorkeakoulusta valittiin opiskelijoita, joiden opintoihin olennaisena osana kuuluu tuntea maatalouden vaikutus vesiin. SeAMK Ruoka -yksiköstä lähti kuusi rohkeaa agrologia kohti heille ennalta tuntematonta Latviaa yhdessä ohjaavan opettajan Sarita Ventelän kanssa. Utena AMK:sta kurssille osallistui ympäristösuojelun opiskelijoita ja Latviasta ympäristösuunnittelun insinöörikoulutusohjelman opiskelijoita.

Intensiivikurssi toteutettiin 10. – 14.9 Latvian Jelgavassa, noin 60 000 asukkaan kunnassa vajaan tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Riikasta. Suomalaisten ryhmä lähti matkaan jo sunnuntaina 9.9., jolloin järjestettiin myös koko kurssin yhteinen tervetulojuhla. Jo ensimmäisen illan aikana opiskelijat tulivat hyvin juttuun ja ryhmäytyminen sai hyvä alun.

Käyntikohteita ja käytännön oppia

Maanantaina 10.9. kurssi aloitettiin maatalouden vesiensuojeluaiheisilla perusasioilla, olihan kurssin teemana kuitenkin ”Network Rural Water Protection: Principles and Practise”. Seuraavan päivän aiheena oli maatalousvesien ravinnekierto, joka on SeAMK agrologiopetuksen osaamisalaa. Päivän päätteeksi tehtiin vierailu paikalliselle maatilalle ja tutkittiin tilan ravinnekierron järjestelyjä. Tilavierailut ovat agrologeillemme tuttua puuhaa, mutta uutta Utena AMK:n ja LLU:n opiskelijoille. Monet heistä näkivät elämässään ensimmäistä kertaa lypsyrobotin toiminnassa ja pääsivät kosketuksiin aidon maaseudun kanssa. Tilavierailu jälkeen käytiin vielä Lielupe-joella, josta otettiin vesinäytteitä mobiilimittauslaitteistoilla kuten maatilavierailultakin.

Keskiviikkona 12.9. LLU:n Ainis Lagdinsin johdolla käytiin läpi mm. Itämeren saastumista ja sen ehkäisemistä sekä veden laatua parantavia toimenpiteitä. Päivän päätteeksi tehtiin visiitti Mellupiten vedentutkimuslaitokselle, jossa kerättiin lisää vesinäytteitä. Torstaina 13.9. Utena AMK:n opettaja Ingrida Kepalaiten johdolla viikon aikana kerätyt vesinäytteet analysoitiin. Opiskelijoiden tehdessä ryhmätöitä, pidettiin myös Network Rural Water Protection hankkeen päätöskokous ja suunniteltiin tulevaa intensiivikurssia vuodelle 2019. Torstai-illan päätteeksi vietettiin jäähyväisiä ja muisteltiin viikon aikana tapahtuneita kommelluksia.

Perjantai 14.9. oli intensiivikurssin viimeinen päivä, jolloin ryhmissä tiivistettiin viikon aikana opittu, annettiin kurssipalaute sekä jätettiin hyvästit uusille tuttaville. Intensiivikurssilla vallitsi rento tunnelma ja hyvä yhteishenki, opiskelijoiden hyvä fiilis oli helposti havaittavissa. Kurssilla opittiin uusia käytänteitä maatalouden vesiasioista ja päästiin syvemmälle aiheisiin, jota omassa koulutusohjelmassa ei välttämättä voida käsitellä yhtä syvällisesti ja monipuolisesti. Viikon aikana riitti nähtävää ja koettavaa jokaiselle. Toivottavasti paluumatkan jännitys jatkolennolle ehtimisestä ja pieni juoksuspurtti Helsinki-Vantaa lentokentällä jäänyt kaihertamaan kenenkään SeAMKilaisen mieltä. Koneeseen ehdittiin kuin ehdittiinkin, joten kotiin päästiin suunnitelmien mukaisesti.

Intensiivikurssille Utenaan 2019

Verkoston tämänhetkinen koordinaattori kiittää opiskelijoita rohkeudesta ja reippaudesta lähteä kohti tuntematonta sekä positiivisen suomikuvan jakamisesta maailmalle! Seuraava intensiivikurssi tullaan järjestämään Liettuan Utenan ammattikorkeakoulussa vuonna 2019. Tällä kertaa hankkeen koordinaatiosta vastaa Latvian maatalousyliopisto. Intensiivikurssi on rahoitettu NordPlus Higher Education-ohjelmasta, joka on Opetushallituksen myöntämä rahoitus Pohjoismaisen korkeakouluyhteistyön ja opiskelijavaihdon edistämiseksi.

Elina Huhta
NordPlus Network Rural Water Protection -verkoston koordinaattori
SeAMK Ruoka