@SeAMK

Hernettä kirjekyyhkyille

21.12.2018

Suomessa ei tunnu kannattavan mikään. Tällainen ajatus tuli mieleeni kuunnellessani eteläsaksalaisen farmarin tilan esittelyä Tuota valkuaista -hankkeen opintomatkalla Saksassa ja Sveitsissä. Bussilastillinen suomalaisia viljelijöitä ja muita alan asiantuntijoita oli juuri laskeutunut läpi mustan metsän Reinin viljavaan laaksoon tutustumaan paikallisen virkaveljen tilanhoitoon. Suomen marraskuun loskasäästä ei ollut tietoakaan viljelijän esitellessä syyskuun lopussa kylvettyä syyshernekasvustoa. Kasvustot näyttivät elinvoimaisilta ja kasvintuotannon asiantuntijoissa heräsi ajatus, voisisko nuo menestyä meilläkin.

Tilan vanha isäntä hoiteli peltoviljelyä ja sikojen hoitoa. Tilalla on 125 hehtaaria peltoa, joista viljeltyä peltoa vajaa 100 hehtaaria. Pelloilla kasvoi maissia, syysohraa ja syysvehnää sekä hernettä. Rehun ja valkuaistuotannon suhteen tila oli lähes omavarainen. Soijan käyttö valkuaislähteenä nähtiin monin tavoin ongelmallisena ja sen käytöstä pyrittiin pääsemään eroon lisäämällä omaa kotovaraisen valkuaisrehun tuotantoa.

Yhtenä erikoisuutena tilalla viljeltiin hernettä ja maissia kirjekyyhkyharrastajille. Arabimaissa on tälle bisnekselle ollut hyvät ja ilmeisen raharikkaat markkinat, mutta nyttemmin alan harrastajia on enenevässä määrin myös Saksassa. Kaiken tämän lisäksi tila oli mukana tutkimustilaverkostossa ja pelloilla oli parhaillaankin nähtävissä syysherneen lajikekokeita. 

Tilalla ei ollut laitettu munia yhteen koriin. Peltoviljelyn lisäksi tilalle toivat tuloja lihakanat, siat, urakointi sekä aurinkosähkön myynti. Kysymyksessä oli todellinen perheviljelmä, jossa kullakin jäsenelle oli omat tehtävänsä. Poika hoiteli urakointia sekä tilalle että tilan ulkopuolelle. Nuorelle emännälle oli tilanpidossa rooli 700 sadan lihakanan hoidossa ja broilerinlihan markkinoinnissa. Isäntä kertoi kuitenkin yllättäen parhaimmaksi bisnekseksi tällä hetkellä aurinkosähkön myymisen. Ulkorakennusten katot olivatkin peitelty varsin tehokkaasti rahaa tahkoavilla aurinkopaneeleilla.   

Tilalla tuotetut lihakanat kuljetettiin läheiseen kyläteurastamoon, josta liha palasi tilalle takasin teurastuksen jälkeen. Siellä nuori emäntä hoiteli lihan markkinoinnin vakiintuneelle asiakunnalle, joka koostui pääsoin tavallisista kuluttajista. Jonkin verran lihaa meni myös paikallisille ravintoloille. Siat teurastettiin myös kyläteurastamossa ja tilalla oli oma tuotemerkki. Sen tuotteita saattoi hankkia lähiseudun pienkaupoista.

Toinen esimerkki yritteliäästä viljelijäperheestä löytyi Sveitsistä läheltä Zurichin kaupunkia, jonne matkamme suuntautui matkan viimeisenä päivänä. Tila oli saksalaisen tilan tapaan monipuolinen perheviljelmä. Perhe on vuokrannut tilan Zurichin kaupungilta vuonna 1984. Tilalla oli peltoa 35 hehtaaria ja se on ollut luomussa vuodesta 2002 lähtien. Tälläkin tilalla munat oli sijoitettu viisaasti eri koreihin. Tilan pelloilla kasvoi monipuolisesti erilaisia kasveja viljoista valkuaiskasveihin. Eläinvalikoima oli myös varsin kattava. Kahdensadan munituskanan lisäksi tilalta löytyi 30 lypsylehmää, 100 lihasikaa sekä oma mehiläistarha. Suurta ihmetystä retkikunnassamme herätti siirrettävä kanala, jota voitiin kuljettaa traktorin perässä eri paikkoihin.

Ryhmämme mielestä suurimmat ihmeet tilalta taisivat kuitenkin löytyä maitohuoneen puolelta. Siellä löytyi kaksi erillistä automaattia, joista tilan tuotteita saattoi käydä ostamassa vuorokauden ympäri. Toisesta automaatista saattoi hankkia mm. perunaa, juureksia, kanamunia sekä hunajaa. Toiseen automaattiin tuli suoraan putki tilan maitotankista ja siitä saattoi sopivalla valuutalla hankkia raakamaitoa, jos vaikka yöaikaan pääsi maidon puute yllättämään. 

Isäntä kertoi myyvänsä automaatista maitoa 20 000- 30 000 litraa vuodessa parempaan hintaan kuin meijeri tarjoaa. Tulevaisuuden visiona hän näki suoramyynnin lisäämisen tilalla, mihin toki reilun kymmenen kilometrin päässä olevan Zurichin kaupunki tarjosi oivat eväät. Sianlihan tuotannon hän näki tällä hetkellä niin kannattamattomana, että ainoastaan tilalta tapahtuva lihan suoramyynti toisi sille tarpeeksi katetta.

Saksa on paska maa, totesi Seppo Räty hävityn kisan jälkeen. Sveitsistä hänellä ei ollut selvää mielipidettä. Matkailu kuitenkin avartaa monella tapaa ja ehkäpä meillä sittenkin voisi olla oppimista näistä kahdesta maasta. Tilat, joissa vierailtiin, olivat hyviä esimerkkejä monipuolisesta tuotannosta ja lähiruuan tuottamisesta. Suoramyyntitiloilta nähtiin mahdollisuutena saada lisätuottoa maataloustuotteille, vaikka se aiheuttikin lisätyötä. Joka kylässä tuntui myös löytyvän lähiteurastamo, minkä vuoksi eläimiä ei tarvinnut kuskata toiselle puolen maata viimeiselle matkalle. Vaikka olosuhteet ja väkimäärät ovat aivan toista keskellä Eurooppaa, voisi meilläkin olla enemmän tiloilta tapahtuvaa suoramyyntiä - suoraan tiloilta tai lähitorilta. Yhä suuremmalla osalla ihmisistä on löysät siteet alkutuotantoon ja tällainen tilalla tapahtuva kauppa toisi maatilan arjen ja eläintenpidon paljon lähemmäksi kuluttajaa.

Jotain maatalouden heikolle kannattavuudelle kuitenkin pitäisi tehdä, jotta jatkossakin voidaan kuluttaa kotimaista ruokaa.  Oli se sitten maitoautomaatti navetassa tai erikoisherneen tuotantoa kirjekyyhkyille. Uusia kekseliäitä ja ehkä hullujakin ideoita kaivataan. Lisätyötä se voi tuoda, mutta palkintokin voi olla parempi kuin pelkkä raaka-aineen tuotanto suurelle yhtiölle. Toki kaikenlaista tuotantoa tarvitaan. Eivät ne toisiaan pois sulje. 

 

Rauhaisaa Joulun odotusta ja uusia ideoita vuodelle 2019!

Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus

 

Design by Oddmob