@SeAMK

Laaja PRO SOS-hanke pyrkii kehittämään sosiaalityötä

08.03.2017

SeAMK Sosiaali- ja terveysala sekä Pohjanmaan maakuntien osaamiskeskus SONet BOTNIA on saanut Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoituksen laajaan sosiaalityön kehittämisen hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on, vuosien 2017 ja 2018 aikana, vahvistaa sosiaalityön asiakaslähtöisyyttä ja kehittää uudenlaisia sosiaalityön muotoja ja toimintatapoja. Kullakin alueella on omat osahankkeensa, joissa on hieman erilaiset –alueiden luonteesta juontuvat tavoitteet.

Yhteistä kaikissa osahankkeissa on se, että kohderyhmänä ovat asiakkaat, joilla on paljon tuen ja avun tarpeita ja joiden osallisuus asiakkaina saattaa jäädä vähäiseksi. Hankkeen muina toimijoina on kuusi sosiaalialan osaamiskeskusta, Keski-Suomesta (Koske), pääkaupunkiseudulta (Socca), Kaakkois-Suomesta (Socom), Varsinais-Suomesta (Vasso), Pirkanmaalta (Pikassos) ja Päijät-Hämeestä (Verso) sekä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (KYC).

Sote-uudistus, eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja eräiden muiden alueellisten tehtävien siirtyminen maakunnille, on suunniteltu tapahtuvaksi PRO SOS-hankkeen toteutumisen aikana. Lisäksi vuoden 2017 alusta toimeentulotuki siirtyi Kansaneläkelaitoksen hallinnoimaksi. Nämä sosiaalialaa kansallisella tasolla muokkaavat muutokset vaikuttavat väistämättä kansalaisten ja asiakkaiden elämään ja hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa näistä, sekä kehittää käytäntöjä, joilla juuri paljon palveluita tarvitsevia asiakkaita voidaan auttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat Jouko Karjalainen ja Sakari Karvonen ovat hiljan todenneet blogissaan, että mikäli sote-uudistuksessa oikeasti halutaan säästöjä, tulisi sen edetä sosiaalihuolto edellä ja kohdentua erityisesti niiden asiakkaiden tilanteen parantamiseen, jotka käyttävät 80 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluista. Tähän saakka sote-uudistuksessa on keskitytty lähinnä terveydenhuoltoon. PRO SOS-hankkeella on erinomainen mahdollisuus päästä vaikuttamaan sote-uudistuksen lopputulemiin.

SeAMKissa PRO SOS-hankejohtajana toimii Jutta Paavola, erityisasiantuntijana Minna Zechner, arvioinnin asiantuntijana Sinikka Volanto ja paikallisen osahankkeen hanketyöntekijänä Marja-Liisa Saariaho.

Minna Zechner, yliopettaja, SeAMK Sosiaali- ja terveysala


Lähteet:

Karjalainen, Jouko & Karvonen, Sakari (13.2.2017) Sosiaalihuollon mukaanotto sote-uudistukseen pitäisi kustannukset kurissa. THL-blogi: https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/sosiaalihuollon-mukaanotto-pitaisi-sote-kustannukset-kurissa.

 

EU LIPPU.png

Design by Oddmob