@SeAMK

Kohti digiajan opetusta ja oppimista

22.06.2016

Digitalisaatio muuttaa maailmaa eikä korkeakoulutus ole poikkeus. Kyse on yhtä perustavasta muutoksesta kuin teollistuminen aikoinaan. Monesti huomio kiinnittyy vain työkaluihin – ohjelmiin, verkkosivuihin, robotteihin – mutta vähintään yhtä tärkeää on tiedon tuottamista ja käyttöä koskeva muutos ja sen seuraukset yhteiskunnassa.

Opettajien ei soisi olevan viimeisiä, jotka havaitsevat tiedon tuottamisen murroksen ja tietotyön automatisoinnin (Tedre 2016). Kaikki alat muuttuvat: jotkut alat automatisoidaan osittain, jotkut voivat jopa kadota ja joillakin aloilla työn sisältö muuttuu olennaisesti.

Muutoksen suunnan ja merkityksen hahmottaminen vaatii paljon myös opettajilta. On pysyttävä entistä kiinteämmin yhteydessä työelämään, jotta osaamistarpeita voisi ennakoida. Samalla oppimista itsessään on syytä siirtää yhä enemmän työn ääreen. Oppimisympäristö ei olekaan ehkä enää luokkahuone tai edes verkkokurssi: se voi olla työpaikka, yritykselle tehtävä monialainen harjoitustyö tai vaikkapa omaehtoinen kehittämishanke. Digitaalisessa maailmassa tieto on jokaisen verkonkäyttäjän ulottuvilla.

Opettajan työ muuttuu

Mihin opiskelijat sitten tarvitsevat ammattikorkeakoulua ja sen opetusta, jos tieto on verkossa ja oppiminen työelämässä? Sitä jokaisen omaa opetustaan pohtivan opettajan on aika miettiä. Näyttää todennäköiseltä, että opettajan työ sekä syvenee että lavenee. Yhtäältä korostuvat opiskelijakohtainen sparraus ja henkilökohtaisen kehittymisen tuki, toisaalla oppimista tukevien oppimisympäristöjen ja -tilanteiden luominen.

Jokainen pedagogiaa pohtiva opettaja joutuu myös miettimään, miten opiskelijaryhmät keskustelevat keskenään ja miten informaatiovirrat kulkevat oppimisprosessissa. Tämä vaatii samalla vahvaa oman alan tuntemusta sekä tietoa oman alan tiedon tuottamisesta. Onkin puhuttu digitaalisesta lukutaidosta, joka on keskeinen taito kehittämiseen osallistumisessa ja jatkuvassa oppimisessa.

Lapiot sivuun

Digityökalutkaan eivät ole yhdentekeviä. Opettajilla on velvollisuus olla ajan tasalla paitsi oman alansa kehittyvistä työkaluista myös oppimisen digitaalisista välineistä. Ellei tunne työkaluja, on vaikea osallistua osallistavaan opetuksen kehittämiseen. Kaivinkone ei ole lapio, vaikka molemmilla voi ojaa kaivaa. Maailma ja opetus on hahmotettava uudella tavalla, ja uuden oivaltaminen edellyttää sen mahdollisuuksiin perehtymistä.

Digitaalisuus herättää myös pohtimaan pedagogisia lähestymistapoja. On mahdollista uudistaa oppimisympäristöjä niin, että oppiminen helpottuu entisestään ja inhimillisten vahvuuksien kehittymiseen voidaan keskittyä entistä enemmän. Ehkä voidaan puhua opetuksen heikkouksien kompensoinnista ja toisaalta opetuksen vahvuuksien hyödyntämisestä entistä paremmin. Edelleen ihminen oppii parhaiten merkityksellisissä oppimiskokemuksissa.

Haaste työnantajillekin

Merkitystä oppimiseen tuo kaikkien parhaiten ympäristö, jossa opeteltavan asian tärkeys on ilmeinen ja luonteva: siis käytännön työ. Samalla kun haastamme opettajina itsemme pureutumaan syvemmälle ja sallimaan laaja-alaisemman oppimisajattelun, on meidän haastettava myös työnantajia entistä vahvemmin mukaan oppimisen yhteisöön.

Vaikka ammattikorkeakoulut ovat jo vuosikymmeniä panostaneet läheisiin suhteisiin työelämän kanssa, ohjaa digimurros kohti aina vain tiiviimpää ja toiminnallisempaa suhdetta. Opiskelijoiden ottaminen mukaan yrityksen tai julkisyhteisön kehittämistyöhön maksaa itsensä takaisin työvoimana, joka osaa käyttää oman alansa digitaalisia kaivinkoneita.


Teksti perustuu ajatuksiin, joita herätti ja osin esitti Tukholman yliopiston apulaisprofessori Matti Tedre luennossaan ”Digitaalinen murros – mikä muuttuu?” AMK-päivillä 18.5.2016.

 

Tuija Vasikkaniemi, opetuksen kehittämispäällikkö, SeAMK
Anmari Viljamaa, yksikön johtaja, SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri