@SeAMK

Nivel-hankkeen avulla joustavia opintopolkuja

13.12.2017

Ammattikorkeakoulun ja toisen asteen nivelvaiheen kehittämiseen keskittyvä yhteishanke (Nivel) on pyörähtänyt käyntiin lokakuun alusta. Hankkeen päätavoitteena on, että nuoret siirtyisivät nykyistä nopeammin jatko-opintoihin. Hankkeessa rakennetaan ja testataan käyttäjälähtöinen toimintamalli, joka mahdollistaa sujuvat ja nopeat siirtymät toiselta asteelta korkeakouluun. Nivel-hanke on SeAMKin ja koulutuskeskus Sedun yhteishanke.


Nivel-hankkeen keskeisiä toimenpiteitä:

  • Opintopolkujen rakentaminen toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakouluopetuksen välille niin, että toisen asteen opiskelija voisi nopeuttaa suunnittelemiaan ammattikorkeakouluopintojaan. 
  • Kehittää toisella asteella hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista ammattikorkeakouluopinnoissa
  • Löytää hyvät toimintatavat tutustuttaa toisen asteen opiskelijoita korkeakouluopintoihin sekä jatko-opintojen omapolun kehittäminen toisella asteella.
  • Parantaa oppilaitosten henkilöstön valmiuksia ja osaamista opintopolkujen rakentamisessa ja edelleen kehittämisessä.


Sosiaali- ja terveysalan yksikössä ollaan jo pilotoimassa Sedun lähihoitajille suunnattua 15op:n opintopakettia ensi keväänä, muut yksiköt keskittyvät ops-vertailuihin kevään ajan ja pilotit toisen asteen ammatillisille opiskelijoille tarjotaan sitten syksyllä-18.


Tie tulevaisuuteen – Ammattikorkeakoulun ja toisen asteen nivelvaiheen kehittäminen –hankkeessa ovat mukana kaikki SeAMKin yksiköt. Projektipäällikkönä toimii Tiina Nieminen. Projektitiimiin kuuluu lisäksi Johanna Koivula ja Kristiina Mutka-Vierula (SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri), Else Vierre (SeAMK Sosiaali- ja terveysala), Helena Myllyaho (SeAMK Tekniikka) ja Jussi-Matti Kallio (SeAMK Ruoka). Hanketta rahoittaa Keski-Suomen Ely-keskus (ESR). Tiina Nieminen projektipäällikkö
 
logot.png
 
Design by Oddmob