@SeAMK

Biotalous tarvitsee monialayrittäjiä

26.03.2018

 

Monialayrittäjyys kuvaa hyvin tämän hetken biotalouskenttää. Lapissa on parhaillaan kova talvisesonki käynnissä. Kun sesonki hiljenee, joutuvat yrittäjät ja työntekijät pohtimaan eri vaihtoehtoja tulojen hankkimiseksi.

Esimerkiksi metsätalous, lämpöyrittäjyys ja matkailu ovat osin kausiluotoisia ja luonnonoloista riippuvia elinkeinoja. Kun ravintola- ja matkailusesonki on ohi, voivat työtekijät tehdä metsänistutuksia ja raivaussavotoita.

Ravintolayrittäjä voi olla myös polttopuu- ja kiinteistöhuoltoalan yrittäjänä Lapissa tai kesällä retkioppaana.

Biotalouden monialayrittäjyyttä pohdittiin lämpöyrittäjille ja metsänomistajille suunnatussa perinteisessä High Levi -seminaarissa Kittilän Levillä hotelli Hullu Porossa maaliskuun puolivälissä.

Levin matkailun merkittävä kehittäjä, Päivikki Palosaari oli tilaisuuden pääpuhujana. Palosaaren mukaan on myös tärkeää ennakoida asiakkaiden tulevaisuuden toiveita.

Suomen metsäkeskuksen Juha Viirimäen ideoima seminaari on osa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittaman Lämpöyrittäjyyden kasvun lähteet –hankkeen toimintaa. Hankekoordinaattorina on Suomen metsäkeskuksen Läntinen palvelualue Seinäjoella. Seinäjoen ammattikorkeakoulu on hankkeen osatoteuttaja.


Teksti: Risto Lauhanen, SeAMK Ruoka

 

 

 

 

 

 

 

 

Design by Oddmob