@SeAMK

hae

Kasvutarinoita eteläpohjalaisista yrityksistä

Yrittäjyys on ehkäpä kaikkein vaativin tapa hankkia elanto itselleen ja perheelleen, sekä työntekijöille ja heidän perheilleen. Samalla syntyy yhteiskunnalle verotuloja, joilla huolehditaan meidän kaikkien hyvinvoinnista. Tämän päivän yrittäjät ovat valve…
  Yrittäjyys on ehkäpä kaikkein vaativin tapa hankkia elanto itselleen ja perheelleen, sekä työntekijöille ja heidän perheilleen. Samalla syntyy yhteiskunnalle verotuloja, joil… http://verkkolehti.seamk.fi/asiantuntijablogi/kasvutarinoita-etelapohjalaisista-yrityksista/

Naisopiskelijoita on mahdollista tukea yrittäjyyteen opintojen aikana

Naisten yrittäjyyttä pystytään tukemaan opintojen avulla miesten yrittäjyyttä paremmin. Tämä käy ilmi SeAMKin pitkäaikaisesta yrittäjyyden eteen tehdystä työstä. Yrittäjyys nousee yhä keskeisemmäksi näkökulmaksi, kun tarkastellaan oppimisympäristöjä.
Naisopiskelijoiden motiivit, tavoitteet ja yrittäjyyden suunnittelu  ESR-rahoitteisen ”Smart Ladies in Digital World – naisten johtajuuden ja yrittäjyyden tukeminen digitaalise… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/lokakuun-2017-verkkolehti/naisopiskelijoita-mahdollista-tukea-yrittajyyteen-opintojen-aikana/

GrowUp Students -kilpailu vauhdittaa opiskelijoiden yrityksiä ja yritysideoita

Etelä-Pohjanmaalla useampana vuonna järjestetty menestyksekäs pk-yritysten Grow Up -kasvuyrityskilpailu muotoutuu uudelleen. Tällä kertaa Etelä-Pohjanmaan alueen korkeakouluopiskelijat pääsevät kilpailussa testaamaan yritysideoitaan. GrowUp Students -kilp…
Etelä-Pohjanmaalla useampana vuonna järjestetty menestyksekäs pk-yritysten Grow Up -kasvuyrityskilpailu muotoutuu uudelleen. Tällä kertaa Etelä-Pohjanmaan alueen korkeakouluopiske… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/lokakuun-2017-verkkolehti/growup-students-kilpailu-vauhdittaa-opiskelijoiden-yrityksia-ja-yritysideoita/

Yrittäjän pysyttävä ajan tasalla

Internet on yhä tärkeämpi tiedonhaun kanava. Tietoa halutuista palveluista etsitään hakukoneilla. Kun asiakas ottaa yhteyttä hän on jo melkoisen pitkällä ostopäätöksessään. Koulutuksia ja yhteydenpitoa halutaan myös yhä useammin etäyhteyksien kautta.
Internet on yhä tärkeämpi tiedonhaun kanava. Tietoa halutuista palveluista etsitään hakukoneilla. Kun asiakas ottaa yhteyttä hän on jo melkoisen pitkällä ostopäätöksessään. Koulu… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2017-kesakuun-verkkolehti/uusi-yrittajan-pysyttava-ajan-tasalla/

Yrittäjyydessä loikkia eteenpäin

Yrittäjähenkisyys on osa SeAMKin visiota. Tavoitteemme on, että SeAMKista valmistunut opiskelija on yrittäjähenkinen ja kykenee myös luomaan ja kehittämään uutta kannattavaa ja menestyvää liiketoimintaa. Opinnoissa yrittäjyyden teema näkyy sisältöinä ja o…
Yrittäjähenkisyys on osa SeAMKin visiota. Tavoitteemme on, että SeAMKista valmistunut opiskelija on yrittäjähenkinen ja kykenee myös luomaan ja kehittämään uutta kannattavaa ja me… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/maaliskuu-2017-seamk/yrittajyydessa-loikkia-eteenpain/

Opiskelijana yrittäjäksi?

Opintojen aikainen opiskelijayrittäjyys poikkeaa normaaliyrittäjyydestä. Nuoren henkilön on helpompi päättää omasta ajankäytöstään ja suunnata se yritystoimintaan. Pienet tulot ja suuremmat riskit on helpompi kantaa nuorena. Toisaalta verkostojen ja refer…
Opintojen aikainen opiskelijayrittäjyys poikkeaa normaaliyrittäjyydestä. Nuoren henkilön on helpompi päättää omasta ajankäytöstään ja suunnata se yritystoimintaan. Pienet tulot ja… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-joulukuun-verkkolehti/opiskelijana-yrittajaksi/

SeAMK innovaatiosetelikokeilussa palveluntarjoajana

Seinäjoen ammattikorkeakoulu haluaa olla aktiivisesti tarjoamassa palveluitaan alueen pk-yrityksille osana innovaatiosetelikokeilua.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu haluaa olla aktiivisesti tarjoamassa palveluitaan alueen pk-yrityksille osana innovaatiosetelikokeilua. SeAMK on tässä vaiheessa ilmoittanut Tekesille… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-marraskuun-verkkolehti/seamk-innovaatiosetelikokeilussa-palveluntarjoajana/

Yrityksestään luopuneissa suuri voimavara ja tietopankki

Yrityksestä luopuminen voi tapahtua myymällä yritys tai lopettamalla se. Etukäteisvalmistelut yrittäjyydestä luopumiseen lisäävät tyytyväisyyttä luopumisen jälkeiseen elämäntilanteeseen. Yrityksestään luopuneista yrittäjistä huomattava osa on halukas anta…
Yrityksestä luopuminen voi tapahtua myymällä yritys tai lopettamalla se. Etukäteisvalmistelut yrittäjyydestä luopumiseen lisäävät tyytyväisyyttä luopumisen jälkeiseen elämäntilant… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-marraskuun-verkkolehti/yrityksestaan-luopuneissa-suuri-voimavara-ja-tietopankki/

Teollisuusyritysten yhteistyösuhteet menestymisen avaimena

Yritysten väliset yhteistyöverkostot ovat tärkeä osa yrityksen strategisia ansaintamalleja. Ne luovat yrityksille kilpailuetua silloin, kun ne toimivat tehokkaasti sekä tuotannollisesti että taloudellisesti. Yhteistyöhön liittyy myös monia sellaisia tekij…
Yritysten väliset yhteistyöverkostot ovat tärkeä osa yrityksen strategisia ansaintamalleja. Ne luovat yrityksille kilpailuetua silloin, kun ne toimivat tehokkaasti sekä tuotannoll… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-marraskuun-verkkolehti/teollisuusyritysten-yhteistyosuhteet-menestymisen-avaimena/

Eteläpohjalaiset yritykset vasta alkumetreillä liiketoiminnan sähköistämisessä

Seinäjoen ammattikorkeakoulun Pk-Digi- ja Digivaattori-hankkeet kartoittivat kesän kynnyksellä digitalisaation käyttöönottoa eteläpohjalaisissa yrityksissä.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun Pk-Digi- ja Digivaattori-hankkeet kartoittivat kesän kynnyksellä digitalisaation käyttöönottoa eteläpohjalaisissa yrityksissä. Tutkimukseen vastasi 1… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-marraskuun-verkkolehti/etelapohjalaiset-yritykset-vasta-alkumetreilla-liiketoiminnan-sahkoistamisessa/

Opinnoilla suuri vaikutus naispuolisten opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin

Yrittäjyydestä kiinnostuneiden naisopiskelijoiden aikomuksia ryhtyä yrittäjäksi voidaan merkittävästi tukea opintojen avulla. Smart ladies in digital world -hankkeeseen osallistuneet naisopiskelijat saivat kirjoittaa näkemyksiään siitä, mikä on vaikuttanu…
Yrittäjyydestä kiinnostuneiden naisopiskelijoiden aikomuksia ryhtyä yrittäjäksi voidaan merkittävästi tukea opintojen avulla. Smart ladies in digital world -hankkeeseen osallistun… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/2016-marraskuun-verkkolehti/opinnoilla-suuri-vaikutus-naispuolisten-opiskelijoiden-yrittajyysaikomuksiin/

RESTO 2016 -tietotaitokilpailu, 43 yritystä, 100 SeAMKilaista

Vuosittain jo 15. kertaa järjestettävä RESTO-tietotaitokilpailu pidetään ensi kertaa 17.-18.3.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoululla. Kyseessä on Suomen ammattikorkeakoulujen välinen restonomiopiskelijoiden tietotaitokilpailu.
Vuosittain jo 15. kertaa järjestettävä RESTO 2016 -tietotaitokilpailu pidetään ensi kertaa 17.-18.3.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoululla. Kyseessä on Suomen ammattikorkeakoulujen … http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/maaliskuu-2016/resto-2016-tietotaitokilpailu-43-yritysta-100-seamkilaista/

Strategista johtajuutta ja digitalisaatiota naisyrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville naisopiskelijoille

Digitalisaatio muuttaa radikaalisti palvelualaa samoin kuin teollisuutta. Olemme kokemassa uudenlaista teollista vallankumousta, joka luo toisaalta uusia mahdollisuuksia, mutta saattaa myös uhata perinteisiä työtehtäviä. Naisyrittäjät toimivat usein palve…
Digitalisaatio muuttaa radikaalisti palvelualaa samoin kuin teollisuutta. Olemme kokemassa uudenlaista teollista vallankumousta, joka luo toisaalta uusia mahdollisuuksia, mutta sa… http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/maaliskuu-2016/strategista-johtajuutta-ja-digitalisaatiota-naisyrittajille-ja-yrittajyytta-suunnitteleville-naisopiskelijoille/

SeAMK mukana kehittämässä opettajan yrittäjyysmittaristoa

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 6.10.2015 selvityksen korkeakoulujen yrittäjyyden edistämisestä. Seinäjoen ammattikorkeakoulu sijoittui erinomaisesti selvityksessä: SeAMK arvioitiin yrittäjämäiseksi ammattikorkeakouluksi, jossa yrittäjyys on osa a…
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 6.10.2015 selvityksen korkeakoulujen yrittäjyyden edistämisestä. Seinäjoen ammattikorkeakoulu sijoittui erinomaisesti selvityksessä: SeAMK … http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/joulukuu-2015/seamk-mukana-kehittamassa-opettajan-yrittajyysmittaristoa/

Tuotteistetut ylemmät AMK-opinnot työelämän kehittämisen välineenä

Valtakunnallisessa YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi –projektissa SeAMKin tavoitteena on ollut monialaisten TKI-mallien ja opinnäytetyöprosessin kehittäminen.
Valtakunnallisessa YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi –projektissa SeAMKin tavoitteena on ollut monialaisten TKI-mallien ja opinnäytetyöprosessin kehittäminen. Kehitetyt … http://verkkolehti.seamk.fi/arkisto/joulukuu-2015/tuotteistetut-ylemmat-amk-opinnot-tyoelaman-kehittamisen-valineena/

issn 1799-2672

ISSN 2343-0087

Blog Search