@SeAMK

Käytännön opas pienyritysten omistajanvaihdoksiin

Omistajanvaihdokset ovat osa yrityksen luonnollista elinkaarta. Toimivan yrityksen jatkon turvaaminen on sekä talouden, työtekijöiden että yrittäjän itsensä kannalta tärkeää. Yrityskauppa voi olla myös yrityksen perustamista turvallisempi ja helpompi tapa yrittäjäksi ryhtymiselle.

Lue lisää

Tutkimustulosten kaupallistaminen alueen korkeakouluissa

Etelä-Pohjanmaan korkeakoulustrategia 2020 peräänkuuluttaa ketteryyttä halussa ja kyvyssä löytää sekä käynnistää uutta niin tutkimuksessa kuin koulutuksessa, ja vielä kohtuullisen nopealla aikataululla. Yliopistokeskus sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu toimivat uusien toimintojen kokeiluympäristönä. Kokeilujen avulla myös opitaan. Ketterät toimintatavat mahdollistavat vuorovaikutteiset ja monitieteelliset työtavat sekä mutkattoman henkilötason yhteistyön sidosryhmien kanssa.

Lue lisää

Ruokahävikin vähentäminen - opintomatka Puolaan

Arvioiden mukaan ruokaketjun eri vaiheista hävikiksi päätyy jopa kolmannes maapallolla tuotetusta ruoasta. Ruokaketjun eri vaiheet voivat vähentää syntyvän hävikin määrää useilla eri tavoilla. ECOWASTE 4 FOOD -hankkeen tarkoituksena on löytää hyviä käytänteitä ruokahävikin vähentämiseen Euroopan eri alueilta. Tässä Interreg Europe-rahoitusohjelmasta rahoitetussa hankkeessa suomalaisena partnerina toimii Etelä-Pohjanmaan liitto. Hankkeessa järjestettiin opintokäynti joulukuun alussa Puolan Wielkopolskaan. Opintokäynnille osallistui hankkeessa toimivien henkilöiden lisäksi sidosryhmien edustajia, kuten me SeAMKin opettajat. Puolan tutustumiskäynnin teemaksi oli valittu ruokahävikin vähentäminen teollisuudessa ja innovatiivisten teknologioiden hyödyntäminen. Kävimme tutustumassa yliopistoon, ruokapankkiin, elintarviketeollisuusyrityksiin sekä kone-ja laitevalmistajaan.

Lue lisää

Oppiminen on tutkimista, tutkiminen on kehittämistä – SeAMK Liiketalouden ja kulttuurin opinnäytetöistä koottiin julkaisu 

Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarjassa on ilmestynyt uusi julkaisu, jonka artikkelit perustuvat liiketalouden ja kulttuurin alan opinnäytetöihin. Julkaisun pääset lukemaan osoitteessa: 
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7109-73-1 

Lue lisää

Green Care –palveluita navetassa, tallissa ja sävelten siivittämänä

Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla –hankkeessa on kuluneen syksyn aikana toteutettu kolme käytännön palvelukokeilua. Luontolähtöisten Green Care-palveluiden tarjoamista suunnittelevat ja yrittäjiksi aikovat kehittivät ideoitaan valmiiksi palveluiksi hankkeen järjestämässä työpajasarjassa, joka käynnistyi vuosi sitten. Palvelukonseptien kokeiluun osallistuu yhteensä neljä yrittäjäksi aikovaa tai jo toimivaa yrittäjää, jotka tarjoavat maatiloilla tapahtuvaa Green Care –päivätoimintaa tai muulla tavalla tavoitteellisesti hyödyntävät luontoa hyvinvointia tuottavissa palveluissaan.

Lue lisää

Simulaatioilla vahvempaan yhteistyöhön

Mikä simulaatio? 

Simulaatioilla tarkoitetaan oppimistilanteita, jotka jäljittelevät todellisuutta. Simulaatio-oppimisessa oppijat ovat keskiössä, he tekevät ja osallistuvat aktiivisesti toimintaan, päättävät ja näkevät toimintansa seurauksia. Simulaatioiden tarkoitus on toistaa kaikki tai melkein kaikki kliinisten tai haastavien tilanteiden olennaiset puolet niin, että kun vastaava tilanne tulee vastaan oikeassa toiminnassa, se on helpommin tunnistettavissa ja hallinnoitavissa. Olennaista on tuottaa pohdintaa ja arviointia siitä, mitä ja miksi tapahtui (Alastalo ja Salminen 2015, Dieckman, Lippert ja Ostergaard 2013).

Lue lisää

Tutkijavaihto edistämässä WindCoE -hankkeen virtuaaliympäristön luontia

Tallinnan Teknillisen yliopiston (TTÜ) tutkija Rinaldo Rüütli saapui tutkijavaihtoon SeAMKin Tekniikan yksikköön ja osallistui WindCoE-hankkeeseen kuuluvan virtuaalimallin luontiin. Rüütlin vierailu Seinäjoella edustaa uutta alkavaa yhteistyömuotoa Tekniikan yksikön ja TTÜ:n Tarton yksikön välillä. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi drone-pohjaisen fotogrammetrian merkeissä.

Lue lisää

FUSE-pilotointia Pietarissa

FUSE-toimintamalli perustuu Design & Crafts Council of Irelandin (DCCoI) toteuttamiin yritysklinikoihin. Malli on valittu eurooppalaiseksi hyväksi käytännöksi kansainvälisessä Innocrafts-hankkeessa, mutta sitä ei vielä keväällä 2017 menetelmän kehittäjän Louise Allenin mukaan oltu missään kokeiltu osana oppimisprojekteja. Pietarissa huhtikuun lopulla järjestetty First Intensive Program on Innovations and Change Management -innoviikko tarjosi tähän erinomaisen mahdollisuuden. FUSE-työpajaa soveltaen päätin osana innoviikkoa esitellä menetelmän, jossa luentojen ja kasvokkain tapahtuvan, tiiviisti rytmitettyjen asiantuntijamentorointien avulla voidaan yhden workshop-session aikana nostaa esille uudenlaisia näkökulmia tuotekehityksen vauhdittamiseen. Sain menetelmäverryttelyäni varten taustatukea Louise Allenilta, koska opetustilanteissa ryhmät saattavat olla varsin suuria, mitä alkuperäisessä FUSE-mallissa ei ole sen luonteesta johtuen lainkaan huomioitu eikä kokeiltu. Tuotekehityshaaste, mikä opiskelijoille heitettiin, oli hyönteistalouden sovellusideoiden etsiminen Venäjän Unileverin tuotekehityksen pohjaksi. Mentoreista sen paremmin Sirpa Sandelinille kuin Niko Kandelinillekaan menetelmä ei ollut entuudestaan tuttu. Itse toimin paitsi työpajan vetäjänä, myös yhtenä asiantuntijana.

Lue lisää

Mukava kokemus vieraille ja tietysti meille opiskelijoille, paljon opittiin

 Seinäjoen kaupungin verkkosivuilta, kohdasta Ikääntyvien palvelut, olemme tänä vuonna voineet lukea: ’’Seinäjoen kaupungin Ikäkeskus (Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö) järjestää yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden kanssa 1942 syntyneille hyvinvointipäiviä vuoden 2017 aikana. Hyvinvointipäivien tarkoituksena on käydä läpi ikääntyvän henkilön elämää eri näkökulmista, antaa tietoa eri mahdollisuuksista Seinäjoella ja tukea henkilön omatoimisuutta ja aktiivisuutta arjessa. Hyvinvointipäivät ovat vapaaehtoisia, luottamuksellisia ja maksuttomia. Lähetämme jokaiselle 1942 syntyneelle erikseen kutsun aina tiettyyn hyvinvointipäivään joko keväällä tai syksyllä 2017.”

Lue lisää

Maaseutuyritysten kehittäminen alkoi mittavalla alkukartoituksella

Vastaavatko työn vaatimukset voimavarojasi? Mitkä asiat nykyisessä työympäristössäsi nostavat ja mitkä laskevat työmotivaatiotasi? Kuinka hyvin työtilasi ja työvälineesi ovat käyttötarkoitukseen sopivat? Mihin sinulle merkityksellisiin ja tärkeisiin verkostoihin kuulut? Kuinka hyvin koet palautuvasi työstäsi?

Lue lisää

Sähköisen raportointialustan hyödyntäminen terveysalan käytännön harjoittelun ohjauksessa

Sosiaali- ja terveysalan opiskelua ja käytännön harjoittelua ohjataan Suomessa lainsäädännöllä ja koulutus pohjautuu EU:n määrittelemään sairaanhoitajan ammattipätevyysdirektiiviin (2013/55/EU). Direktiivi koskee sairaanhoitajan ammattipätevyyden tunnustamista ja siinä määritellään ammatillisen osaamisen vähimmäisvaatimukset. Sairaanhoitajakoulutuksessa käytännön hoitotyössä toteutuvat ohjatut harjoittelujaksot ovat keskeisessä asemassa sekä ajallisesti että sisällöllisesti, sillä sairaanhoitajatutkinnon 210 opintopisteestä noin kolmannes on ohjattua harjoittelua. Ohjatuilla harjoittelujaksoilla sairaanhoitajaopiskelijat opiskelevat hoitotyön toimintaa, arvoperustaa, harjoittelevat teorian soveltamista käytäntöön ja saavat kuvan sairaanhoitajan tehtävistä eri toimintaympäristöissä (Karjalainen ym. 2015).

Lue lisää

Maatalousyrittäjä käyttää robotteja, toimii digitaalisen informaatiovirran solmukohdassa ja lentää!

Tätä kaikkea tämän päivän yrittäjä tekee tai ainakin voisi tehdä, ja enemmänkin, mikäli on uskominen vuoden 2017 Agritechnica agroteknologiamessujen antiin. Näyttelyn 22:ssa Seinäjoen Areenaa suuremmassa hallissa jokaisessa oli jotakin mainittuun teemaan liittyvää, ja yhdessä hallissa aiheeseen keskityttiin kokonaan. Ja 450 000 näyttelyvierasta teki parhaansa lähes kolmen tuhannen näytteilleasettajan informaatiotulvassa. Näyttelyn virallinen teema oli ”Green Future – Smart Technology”

Lue lisää

SeAMKin asiantuntijat vetämässä E-P:n kauppakamarin asiakasraatia: aitiopaikka nähdä yrityselämän tarpeita

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari käynnisti asiakasraatitoiminnan vuoden 2017 alussa. Sen tavoitteena on ollut tehostaa kauppakamarin ja jäsenistön välistä vuorovaikutusta, saada palautetta toiminnasta ja kartoittaa yritysten tarpeita. Raati on kokoontunut vuoden aikana neljä kertaa ja tapaamisiin on valittu aina uusi teema, jota on työstetty pienryhmissä. Vuoden aikana on mietitty mm. jäsenistön koulutustarpeita sekä viestinnän tehostamista.

Lue lisää

Kosovon hoitotyön projekti ja pitkän aikavälin tuloksia

Seinäjoen ammattikorkeakoulu osallistui Kosovon hoitotyön täydennyskoulutusprojektiin Finnish Support to Continuing Nursing Education in Kosovo Phase II   2004 – 2008 yhdessä Tampereen yliopiston Hoitotieteen laitoksen ja Socon, Social and Health Consultants kanssa. Seinäjoen ammattikorkeakoulu valikoitui yhdeksi kumppaniksi siksi, että SeAMK:lla oli kokemusta kahdesta Tempus projektista Albaniaan. Ensimmäistä projektia koordinoi SeAMK 1998 - 1999 ja projektin tuotoksena julkaistiin ensimmäinen hoitotyön oppikirja albaniaksi. Tämä oppikirja oli käytössä Kosovossa täydennyskoulutuksen ensimmäisessä projektissa, minkä suomalaiset toteuttivat. Toista Tempus projektia koordinoi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu 2002 – 2004. Lisäksi SeAMK:lla oli pitkä kokemus Terve-Afrikka verkostossa toimimisesta suomalaisten ammattikorkeakoulujen kanssa Ugandaan. Suomesta tätä Kosovon täydennyskoulutusprojektia toteuttamaan valittiin kolme asiantuntijaa: Team Leaderiksi Kaisa Rouvinen, Education Planning Advisoriksi Raija Taavela SAMK:sta ja Nurse Training Advisoriksi Raili Kurki SeAMK:sta Projektin edetessä osa suomalaisista asiantuntijoista vaihtui.

Lue lisää

Yritykset saivat tietoa asiakkaiden tarpeista syksyn työpajoissa

Food Bait –hankkeen neliosainen työpajasarja tarjosi elintarvike, ravintola- ja matkailualan yrityksille mahdollisuuden uudistaa tuote- tai palvelukonseptinsa entistä asiakaslähtöisemmäksi. Yrittäjien, opiskelijoiden, kuluttajien ja ruoka-alan kehittäjien keskusteluissa virisi monta uutta ideaa niin yritysten ilmeen, viestinnän, tuotteiden kuin palveluiden uudistamiseen. Työskentelyn edetessä keskityttiin kiinnostavimpien ideoiden jatkotyöstöön.

Lue lisää

MBA-tutkinnon opinnäytetyössä kehitettiin mikroyrityksen markkinointiviestintää: Myös pieni yritys saa hyötyjä systemaattisesta ja tutkimukseen perustuvasta kehittämisestä

Jaana Eskon MBA-tutkinnon opinnäytetyön tavoitteena oli markkinointiviestinnän kehittäminen mikroyrityksessä, jonka myyntituotteena ovat polttopuut. Opinnäytetyössä käytiin läpi markkinointiviestinnän suunnitteluvaiheet ja keinot sekä markkinointiviestinnän roolia osana asiakassuhdejohtamista. Markkinointiviestinnän kehittämisen pohjaksi tehtiin kolme tutkimusta. Ensimmäiseksi tehtiin asiakastutkimus, jossa selvitettiin asiakkaiden ostokäyttäytymistä. Tämän jälkeen tehtiin vertailuanalyysi, jossa tarkasteltiin kolmen kilpailijan markkinointiviestintää ja verrattiin sitä toimeksiantajaan. Kolmanneksi tehtiin systemaattinen analyysi asiakasrekisterin pohjalta, jonka avulla selvitettiin konkreettista asiakaskäyttäytymistä. Tällainen systemaattinen analyysi markkinointiviestinnän suunnittelun pohjana antaa mahdollisuuden toteuttaa kohdennettua ja kilpailuetua tuottavaa markkinointiviestintää.

Lue lisää

Nivel-hankkeen avulla joustavia opintopolkuja

Ammattikorkeakoulun ja toisen asteen nivelvaiheen kehittämiseen keskittyvä yhteishanke (Nivel) on pyörähtänyt käyntiin lokakuun alusta. Hankkeen päätavoitteena on, että nuoret siirtyisivät nykyistä nopeammin jatko-opintoihin. Hankkeessa rakennetaan ja testataan käyttäjälähtöinen toimintamalli, joka mahdollistaa sujuvat ja nopeat siirtymät toiselta asteelta korkeakouluun. Nivel-hanke on SeAMKin ja koulutuskeskus Sedun yhteishanke.

Lue lisää

Koulutusvienti – uusi toimintamuoto AMKeille

Ammattikorkeakoulujen toimintaan on 2016 alusta alkaen tullut uutta ja mielenkiintoista aktiviteettia, kun EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta voidaan periä lukuvuosimaksu. Tämä on vain yksi koulutusviennin muoto. Tämän lisäksi Suomesta on myös tarjottu maksullista koulutusta ulkomaisten korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten opetushenkilöstölle ja muullekin henkilöstölle.

Lue lisää

TULEVAISUUDEN OSAAJAKSI - Työyhteisö hyötyy dialogisesta johtamisesta ja kehittämisestä

Tarve työhyvinvoinnin ja työelämän laadun kehittämiselle on yhä kasvava. Vaikka puhe dialogisuudesta onkin työelämän kehittämisen yhteydessä lisääntynyt, eivät arkikäytänteet ole kuitenkaan muuttuneet oleellisesti aiempaa dialogisimmiksi. Dialogin toteuttaminen onkin osoittautunut vaikeaksi ja erityisen vaikeaksi haasteellisissa, vaikeiksi koetuissa ristiriitatilanteissa sekä osallistavassa, yhteistoiminnallisessa kehittämisessä. Dialogisuuden oppiminen vaatii tietoa, ymmärrystä, tahtoa sekä aktiivista harjoittelemista (usein kokeneemman opastajan johdolla) (Syvänen ym. 2015) Dialogisessa kehittämisessä työntekijät ovat yhdessä esimiestensä ja johtajiensa kanssa  keskeisiä toimijoita ja oman työnsä ja toimintansa kehittäjiä. Osallisuudessa ja uudistumisessa dialogi on keskeisessä roolissa. Dialogi on jo itsessään oppimis- ja kehittymisprosessi, jossa on mahdollisuus oppia omasta itsestään ja toisista.

 Lue lisää

Kiertotalous – uusia mahdollisuus puurakennusteollisuudelle

SeAMK ja TTY:n Seinäjoen kaupunkilaboratorio ovat saaneet kolmivuotisen EU Interreg –rahoituksen Botnia-Atlantica -ohjelmasta vuosille 2018-2020. Hankkeen nimi on "Kiertotalous – Uusia mahdollisuuksia puurakennusteollisuudelle".

Lue lisää

annoskuvakirja.jpg

 

Annoskuvakirja kiinnostaa Suomessa ja ulkomailla

Tänä syksynä julkaistiin sähköisenä ravitsemustutkimukseen ja terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettu Annoskuvakirja. Julkaisulle tuli tarve, koska lasten ruokamäärien arviointiin ei ole Suomessa olemassa apuvälineitä. Kirjan ovat tehneet SeAMK:sta valmistuneet restonomi (AMK) Henna Sillanpää, muotoilija (AMK) Eveliina Matomäki, yliopettaja Kaija Nissinen SeAMK:sta, tutkija Liisa Korkalo ja dosentti Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta ja dosentti Eva Roos Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.

Lue lisää >

 

Kasvuyrittäjyyden ekosysteemin toimivuuden mittaaminen

Yritysten kasvu on tällä hetkellä useimpien maiden elinkeinopolitiikan keskiössä. Kuitenkin olemassa olevat viitekehykset elinkeinopolitiikkaan ja sen vaikutuksiin eivät tarjoa sopivaa lähestymistapaa. Alkuvaiheen yrityksille luotu suotuisa ympäristö ei ole välttämättä johtanutkaan nopean kasvun yritysten syntyyn. Erilaisilla tuilla on todettu olevan vain rajallisia vaikutuksia, ainakin aloitusvaiheen jälkeen. Erilaisten julkisten tukien hyödyllisyyttä onkin useissa tutkimuksissa kyseenalaistettu. Viime aikoina erityisesti ekosysteemi -lähestymistapaa on kehitelty vastaamaan haasteeseen tunnistaa ja arvioida tukien ja avustusten aikaan saamia vaikutuksia.

Lue lisää

Vuosi musiikkimanagerin matkassa

Kuluvana vuonna 2017 SeAMK:n Liiketoiminta ja Kulttuuri yksikkö toteutti musiikkimanagereiden erikoistumiskoulutuksen ( 30 op ) yhteistyössä Arcada Yrkeshögskolanin kanssa. Tavoitteena opinnoissa oli manageriosaamisen pohjan laajentaminen suomalaisessa musiikkikentässä. Erityisesti panostettiin kansainväliseen managerointiin ja sopimusosaamiseen. Sisällöllisinä painopistealueina olivat mm. hinnoitteluosaamisen ja palveluiden tuotteistamisen kehittäminen, sekä artistibrändiosaaminen. Koulutukseen osallistui yhteensä 35 musiikkialan ammattilaista niin klassiselta, kuin kevyen musiikin toimialoilta.

Lue lisää

Anonyyminä verkossa

Kaikesta mitä teemme netissä jää jälki. Yksittäisellä tietokoneella on IP-osoite (internetin protokollaosoite), joka on aina yksilöllinen. Sen avulla tekemisemme voidaan jäljittää helposti.

Lue lisää

Mannerheim-menu valmistui

Restonomiopiskelija Emma Mallin opinnäytetyö Mannerheim-menusta valmistui SeAMKin Ruoka-yksikössä. Työ tukee osaltaan Seinäjoen historian esittelyä ja kaupungin ruokamatkailua.

Lue lisää

Yhteistyöllä uusia ideoita yritykseen

Kuinka voisin hyödyntää yrityksessäni paremmin mobiilisovelluksia? Tiedonkeruuta – ja sitä kerättyä tietoa? Kuinka asiakkaat löytäisivät paremmin tietoa tuotteista? Mitä virtuaalitodellisuus tai lisätty todellisuus voisivat tuoda?

 Lue lisää

SeAMKin strategiaa käytännössä: kansainvälisyyttä ruohonjuuritasolla

Kaikille opiskelijoille mahdollistetaan SeAMKin strategian (2015–2020) mukaan valmiudet globaalissa ympäristössä työskentelyyn. Tämä edellyttää kansainvälisyyden systemaattista kehittämistä kaiken SeAMKissa tarjottavan koulutuksen lävistävänä tekijänä.

Lue lisää

Tietoa puutuotealan PK-yrityksille uusimmista tutkimuksista

Puutuotealan kehitysnäkymät ovat parantuneet rohkaisevasti viimeisten vuosien aikana. Kotimaisen kysynnän kasvu on kääntynyt uudelleen nousuun. Alalla on kuitenkin huomattavaa polarisaatiota hyvin voivien yritysten ja tukalassa tilanteessa kamppailevien yritysten välillä. Kansainvälisesti tarkasteltuna eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen metsäteollisuus on suuren mullistuksen kourissa.

Lue lisää

Maatilojen omistajanvaihdoksista tehdyn kyselyn tuloksia

Maatiloilla odotetaan tapahtuvan sukupolvenvaihdoksia tulevan vuoden aikana merkittävä määrä. Jo nyt lisäys näkyy asiantuntijoiden työssä. Tilastojen mukaan maatilayrittäjät ovat ikääntymässä samaa tahtia kuin muutkin yrittäjät.

Lue lisää

Sensorit vahtivat lakkaamatta esineiden internetissä

Esineiden internet

Esineiden internetillä tarkoitetaan laitteita, jotka voidaan kytkeä internettiin ja tätä kautta ohjata, mitata ja sensoroida etänä. Käytännössä kaikki älypuhelimet ovat myös IoT-laitteita.

Lue lisää

Kasvitehtaasta tuoretta rehua ympärivuotisesti

Kun jyviä tai palkokasvin siemeniä idätetään ja versotetaan kasvatusalustalla noin viikon ajan pelkän veden ja keinovalon avulla, kontrolloidussa lämpötilassa, puhutaan hydroponisesta viljelystä. Aikaan saatu ruohomatto voidaan syöttää sellaisenaan tuotantoeläimille.

Lue lisää

Urasuunnittelu on sijoitus tulevaisuuteen – vinkkejä pohdintaan

Uraputki, uraohjaus, urasuunnittelu, työura – kuulostaa haastavalta ja URAutuneelta toiminnalta. Paremman sanan ja ilmaisun puutteessa myös SeAMKissa puhutaan uraohjauksesta ja -suunnittelusta.

 Lue lisää

Digitalisaatio haastaa yritykset muuttumaan 

”Digitalisaatio on sitä, että digitalisoituminen muuttaa ihmisten käyttäytymistä, markkinoiden dynamiikkaa ja yritysten ydintoimintaa. Muutosvoimansa digitalisaatio saa digitalisoitumisesta ja siten uudesta teknologiasta.” (Ilmarinen & Koskela 2017.)

Lue lisää

Ruokaprovinssissa on potentiaalia – valmisteilla ruokaketjun innovatiivisuuden Action Plan

SeAMK Ruoka -yksikössä tehdään parhaillaan Etelä-Pohjanmaan liiton Interreg Europe -rahoitteiselle NICHE-hankkeelle ruokaketjun innovatiivisuuden toimintasuunnitelmaa: ”Producing a regional Action Plan concerning the innovative food value chain in South Ostrobothnia”.

Lue lisää

Matkaraportti eurooppalaisten vanhustyön opettajien yhteistyöverkoston (CWEG) tapaamisesta

Eurooppalainen vanhustyön opettajien yhteistyöverkosto, Collaborative Workshop for European Gerontologists (CWEG), kokoontui Brysselissä lokakuussa. Verkosto järjestää vuosittain yhteistoiminnallisen työpajan, joka kerää yhteen gerontologian opettajia useista Euroopan maista.

Lue lisää 

Avoimet julkaisut tiedonhaun näkökulmasta

Avoimella julkaisulla (Open Access, OA) tarkoitetaan, että julkaisu on Internetin kautta kokonaisuudessaan ilmaiseksi ja esteettömästi luettavissa, tulostettavissa ja kopioitavissa. Avointa julkaisemista on viime vuosina edistetty Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa hankkeissa.

Lue lisää

Saksalainen malli opintojen ja työn yhdistämiseen

Kaksi SeAMK Liiketoiminta ja kulttuurin saksalaisista yhteistyökorkeakouluista – Europäische Fachhochschule (EUFH) Brühlissä Kölnin liepeillä ja Nordakademie Hampurin alueella – toteuttavat pedagogista mallia, joka yhdistää teoriaa ja käytäntöä keskenään vuorottelevien opinto- ja työjaksojen muodossa.

Lue lisää

Insinööriopiskelijat valmistivat pastaa Suomi 100 -hengessä

Bio- ja elintarviketekniikan insinööriopiskelijat tutustuvat opinnoissaan eri elintarvikkeiden valmistusprosesseihin. Neljän vuoden aikana opitaan niin kasvis-, liha-, maito- kuin viljateollisuuden valmistusprosesseja ja menetelmiä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä.

Lue lisää

 

Lisäelinkeino joulupuupuutarhurina – tietoa ja vinkkejä joulukuusen kasvattajille 

Suomen joulupuumarkkinat ovat luonnollisesti sesonkiluontoiset, mutta tarjoavat mahdollisuuden esimerkiksi maaseudun lisäelinkeinoksi. Esimerkiksi eteläsuomalainen tuttavani myy vuosittain noin kaksi tuhatta joulukuusta suoraan kuluttajille. Jotakin tästä liiketoiminnasta ilmeisesti jää taskun pohjalle, koska hän jaksaa vuodesta toiseen kehittää toimintaansa muun muassa ottamalla osaa joulukuusien jalostamiseen.
 
 

Hyvinvointibarometri 2017 –tutkimus tukee maakunta- ja soteuudistustyötä


Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja SonetBotnia toteuttivat maakuntaliittojen toimeksiannosta maalis-huhtikuussa 2017 Hyvinvointibarometri 2017-tutkimuksen, jonka tarkoituksena on tukea hyvinvoinnin edistämiseen liittyvässä työssä. Barometritutkimuksen tulokset julkaistiin 18.12.2017 ja tutkimuksen tuloksia tullaan hyödyntämään monissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävissä toimenpiteissä kaikissa pohjalaismaakunnissa.

Hyvinvointibarometri tuottaa säännöllisesti toteutettuna tärkeää tietoa väestön hyvinvoinnin ja hyvinvointipalvelujen tilasta sekä väestön hyvinvoinnissa tapahtuvista pitkän aikavälin muutoksista. Tiedolla on erityistä merkitystä nyt, kun ajankohtaisen sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi palvelujen toimintaympäristö, palvelujen järjestäminen että tuottamistavat ovat lähivuosina suuressa muutoksessa.

Lue lisää

Tulevaisuudessa 3D-teknologiasta apua eläinten terveyden seurantaan

 

SeAMK Ruoka käynnisti keväällä 2017 hankkeen yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Faba Osk:n kanssa 3D-teknologian hyödyntämisestä karjataloudessa. Hankkeessa on tutkittu naudan rakenteen mittaamista kameroiden ja syvyyskameroiden avulla erityyppisissä navetoissa. Näin on pyritty selvittämään voisiko 3D-mallintamisesta olla hyötyä tuottajille ja sidosryhmille tulevaisuudessa.

Lue lisää

Kulttuurituotannon opetusohjelma uudistui yhteistyöllä

Vuoden 2016 lopulla päätettiin SeAMKissa, että kulttuurituotannon tutkinto-ohjelma on uudistettava. Opetus- ja kulttuuriministeriö supisti alan tutkintotavoitteita niin, että ohjelmassa ei enää voitu tarjota kolmea suuntautumisvaihtoehtoa. Uuden opetussuunnitelman rakentamiseen jäi vuosi aikaa: syksyllä 2017 aloittivat viimeiset tapahtumatuotantoon, visuaaliseen tuotantoon tai mediatuotantoon erikoistuvat kulttuurituottajat.  Uudistustyön pohjana oli ohjelman opettajien yhteinen itsearviointi ja työ ajoitettiin koko lukuvuodelle. 

Lue lisää

Jopparilta polkimille

JoPo – Jopparilta Polkimille Urasuunnittelussa SeAMKin yksiköiden yhteisessä hankkeessa (ESR) on toteutettu kaksi opiskelijakyselyä. Ensimmäinen toteutettiin hankkeen alussa pari vuotta sitten kartoittamaan uraojauksen nykytilaa ja opiskelijoiden ajatuksia urasuunnittelustaan. Jälkimmäinen kysely tänä vuonna luotasi tulevaan, millaista urasuunnittelun tukea opiskelijat odottavat ja miten se pitäisi toteuttaa.

Lue lisää